






Rentoa yhdessäoloa Kaitaniemessä
Yksi Kuumakiltojen odotetuin tapahtuma on leiri Kaitaniemessä. Kuumakillat ovat jo useamman vuoden ajan järjestäneet mukavia viikonloppuja helluntaiseurakunnan leirikeskuksessa.
”Ei sitä kukaan päätä, että tulenpa riippuvaiseksi”
Vertaistukeen perustuva A-kiltatoiminta viettää 60-vuotisjuhlavuottaan. Päihderiippuvuuksista kärsivien ja kärsineiden kokema stigma on edelleen arkipäivää.
Suomalainen sosiaalinen innovaatio 60 vuotta
Jokainen tuntee jonkun, jota haitalliset riippuvuudet ja niiden seuraukset ovat koskettaneet. Onko riippuvuuteen ihmelääkettä? Pitääkö itse tehdä jotain?
Katukilta innostaa toimimaan ja antaa äänen unohdetuille
Katukilta on Tampereen A-Kilta ry:n STEA-rahoitteinen kolmivuotinen hanke (2021–2023), jonka tarkoituksena on tuottaa hyvinvointia ja osallisuutta jalkautuvan taiteen keinoin.
Nimeni on Vellu. Ja olen raitistunut alkoholisti.
"Muistan, että minulla oli voimakas vihan tunne sosiaaliviranomaisia kohtaan, koska halusin suojella perhettäni ja etenkin pikkusiskoani viimeiseen asti."
A-kiltatoiminta muuttuvassa maailmassa
A-kiltojen toimintaympäristö on muutoksessa. Uusien 21 hyvinvointialueen tammikuussa 2022 valitut aluevaltuustot aloittivat työnsä maaliskuun alussa.
Sote palveluihin saatava lisää päihdetyön osaamista
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy ensi vuonna hyvinvointialueille. Päihdepalveluille on annettava sote-uudistuksessa nykyistä suurempi painoarvo.
Päihdepalvelut ja uudet hyvinvointialueet
Kuten tiedämme sosiaali- ja terveyspalvelut, mukaan lukien päihdepalvelut, siirtyvät kunnan vastuulta hyvinvointialueiden vastuulle 1.1.2023.