Edunvalvonta on meidän tärkeimpiä tehtäviä
”Äitienpäivänä vuonna 2005 meinasin kuolla. Minulla oli kolme sydänpysähdystä viinan takia”, kertoo lappeenrantalainen Pasi Torri ja jatkaa hyväntahtoisesti hymähtäen: ”Siitä en vielä kuitenkaan raitistunut. Muutama katko piti käydä. Sitten 5.10.2005 väsyin juomiseen ja lähdin raittiille tielle.”
A-kiltatoimintaan Pasi tuli melkein heti raitistuttuaan. Aluksi Pasi piti Etelä-Saimaan A-killan mökkiä turvapaikkanaan. Pasi kävi mökillä joka päivä. ”Tarkoitus oli, että saan etäisyyttä, etten ole kaljakaupan vieressä, jos viinapiru sattuisi hyökkäämään”, Pasi muistelee. Parin vuoden päästä Pasi olikin sitten jo töissä A-killan projektissa.
Luonnosta hyvinvointia ja voimaa
Oman A-killan hallituksessa Pasi on ollut mukana jo yli kymmenen vuotta; ensin pätkiä varapuheenjohtajana ja nyt puheenjohtajana viimeiset kaksi vuotta. Pasia ilahduttaa, että A-Kiltojen Liiton Selvästi metsässä -projektin peruja A-kiltaan jäi pysyvästi monenlaista luontoon liittyvää toimintaa.
”Me tehdään linturetkiä ja luontojuttuja, ja niitä haluan vaalia. Taannoin kävimme päiväretkellä katsomassa hanhia ja joutsenia. Metsästä haetaan meidän A-killassa hyvinvointia. Käydään marjassa, sienessä ja ihan vain retkeilemässä kansallispuistoissa. On vähän surullistakin, että nuoremmille betonilähiöasukkaille metsä ihan uusi asia, eivät osaa käyttää hyväkseen, mitä voimaa luonnosta saa”, Pasi toteaa.
Urheilu ja yhteisöllisyys temmanneet mukaansa
Omaa hyvinvointia Pasi ylläpitää urheilemalla. ”Vajaa kymmenen vuotta sitten lopetin tupakanpolton ja aloin yrittää lenkkeilemään. Jaksoin juosta 50 metriä. Nyt olen juossut reilut 30 maratonia, kolme tuplamaratonia, ja vuosi sitten juoksin Ylläs-Pallas-polkujuoksutapahtumassa 66 kilometriä”, Pasi kertoo tyytyväisenä.
Oman urheilemisen lisäksi Pasi seuraa urheilua ja käy tapahtumissa. Mukana on joskus myös A-killan väkeä. Pasi muistelee: ”Yksi korvaushoidossa oleva nuori oli mukana katsomassa Huuhkajien peliä, kun 12 000 ihmistä huusi Suomi, Suomi. Kotimatkalla hän sanoi, ettei ole mistään huumeista saanut niin hyvää fiilistä kuin tässä tapahtumassa, kun yleisö ja tiivis yhteisöllisyys tempaisi mukaansa. Itsekin ajattelen, että yhteisöllisyys on iso voima ja tuo hyvää tunnetta.”
Pitääkö sairastumista hävetä?
Jokin aikaa sitten Pasi kohtasi pöyristyttävän tilanteen: ”Olin pitämässä A-kiltatoiminnan infoa erään terveysaseman henkilökunnalle ja kerroin omaa tarinaani. Siis että minut on elvytetty ja olen saanut hoitoa teholla eikä juominen vielä siihen loppunut, vaikka hengenlähtö oli lähellä. Tähän eräs kuulijoista, terveydenhuollon ammattilainen siis, sanoi, että etkö sinä häpeä. Menin ihan hämilleni. Minä? Häpeä mitä?”
”Työntekijä jatkoi ja tivasi, että olenko miettinyt, miten olen tuhlannut yhteiskunnan rahoja. Edelleen oli hämilläni, mutta sain kuitenkin vastattua, etten ole miettinyt, mutta kyllä minä sitä nyt yritän korvata yhteiskunnalle esimerkiksi olemalla täällä vapaaehtoisesti kertomassa tarinaani teille. Ja jatkoin vielä, että lisäksi olen ollut toistakymmentä vuotta tukiperheenä lapselle ja näin kyllä yritän korvata yhteiskunnalle tätä velkaa, että enhän minä muuta pysty”, Pasi selostaa tapahtumaa vieläkin tapahtumasta hämmentyneenä.
”Kyllä siinä minulla meni pasmat ihan sekaisin. Jälkeen päin sain terveysaseman toiselta työntekijältä tekstiviestin, jossa tämä pahoitteli tapahtunutta. Samoin yksikön päällikkö soitti minulle ja pyysi anteeksi. Kun hän kysyi minulta, haluanko, että hän puhuttelee kyseisen työntekijän, sanoin, että totta kai. Ei tämmöinen ihminen voi kohdata vaikkapa ensikertaa hoitoon hakeutuvaa. Kyllä siitä lähtee vain juomaan ja hoito jää siihen”, Pasi toteaa.
”Täytyy muistaa, että minun kaltaisteni tapauksessa puhutaan sairaudesta. Siinä on A-Kiltojen Liitolla ja meillä kaikilla paljon tehtävää, että asennetta saadaan muutettua. A-Kiltojen Liiton pitää olla aktiivinen edunvalvoja päihdeongelmaisille. Ajattelen, että se on yksi Liiton tärkeimpiä tehtäviä.”
Teksti: Kirsi Mäki
Kuva: A-Kiltojen Liitto ry:n arkisto
