Naistoiminta
A-Kiltojen Liitto ry järjestää ja mahdollistaa naiserityistä toimintaa A-kiltalaisille
Naisten osuus A-kiltatoiminnassa on 41 % (Vuosikertomus 2021). Heistä osa on läheisiä ja osa on päihdetoipujia. Naiserityiselle toiminalle on nähty kasvava tarve ja sitä on kehitetty vuosikymmeniä yhdessä vertaisten, vapaaehtoisten kuin A-Kiltojen Liitto ry:n henkilöstön kesken. A-kiltatoiminnassa huomioidaan naiserityisen päihdetoipumisen erityispiirteet, ja toimintaan on turvallista tulla ja osallistua.
Osana naiserityistä toimintaa järjestetään vuosittain naisille suunnattuja teematapahtumia ja haetaan naisille suunnattua lomajaksoa lomaorganisaatio MTLH:n kautta. A-Kiltojen Liitto ry:n tapahtumissa ja MTLH:n lomajaksolla on mukana koulutettu vertaiskoutsi tukemassa osallistujien hyvinvointia.
Naisille suunnattua päihdetoipumista edistävää toiminnallisuutta A-kiltatoiminnassa kehitetään valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla.
Valtakunnallisesti A-Kiltojen Liitto ry on mukana esimerkiksi Naiserityisen työn verkostossa ja on ollut järjestämässä naisille suunnattuja tapahtumia sekä webinaareja yhteistyössä muiden naistyötä tekevien järjestöjen kanssa.
Paikallinen naistoiminta
Naisille suunnattua toimintaa on paikallisesti tarjolla useissa eri A-killoissa ympäri Suomen. Toiminnasta lisätietoa suoraan A-killoista sekä A-kiltatoiminta-ryhmästä Facebookissa. Naisilla myös vapaaehtoisvoimin ylläpidetty Kiltanaiset-ryhmä Facebookissa.
VEERAT – vertaisuudesta toivoa ja työkaluja omaan kasvuun sekä toipumiseen (2022–2024)
VEERAT- hanke on Maria Akatemian ja A-Kiltojen Liitto ry:n yhteishanke, jossa yhdistelee naiserityistä päihdetyötä sekä ehkäisevää väkivaltatyötä.
Hankkeessa keskitytään väkivallan ehkäisyyn lähisuhteissa tarjoamalla tietoa ja vertaistukea naisille, joilla on huoli omasta päihteiden käytöstä tai haluavat vahvistaa toipumistaan ja joita mietityttävät lähisuhdeväkivallan kysymykset sekä omat vihan ja raivon tunteet. Hankkeessa tehdään myös vaikuttamistyötä naisten kokeman stigman vähentämiseksi ja väkivallan teemojen puheeksiottamisen edistämiseksi.
Hankkeen kohderyhmänä ovat naiset, joilla on huoli omasta päihteiden käytöstä tai haluavat vahvistaa toipumistaan ja joita mietityttävät lähisuhdeväkivallan kysymykset sekä omat vihan ja raivon tunteet. Hanke pyrkii myös lisäämään sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tietämystä naiserityisestä päihde- ja väkivaltatyöstä.
Löydät lisää VEERAT-hankeesta näiltä sivuilta ja sosiaalisesta mediasta Instagram ja Facebook
Yhteystiedot:
Maiju Lehtonen p. 040 619 5036 maiju.lehtonen@a-kiltojenliitto.fi
Sara Taskinen p. 040 125 9940 sara.taskinen@maria-akatemia.fi