Peliriippuvuus on toiminnallinen riippuvuus, joka voi jäädä pitkään piiloon. Usein pelaaminen alkaa keinona hallita stressiä, ahdistusta tai yksinäisyyttä, mutta muuttuukin uusien vaikeiden tunteiden, kuten syyllisyyden ja häpeän, lähteeksi. Peliriippuvuus kietoutuu aivojen palkitsemisjärjestelmään ja voi vähitellen viedä tilaa kaikelta muulta elämässä. Tässä jutussa ääneen pääse sekä asiantuntija että kokemusasiantuntija – toipuminen on mahdollista, ja vertaistuki voi olla siinä käänteentekevää.

Rahapelaaminen on osa arkea monille, mutta toisille se muuttuu ongelmaksi, joka vaikuttaa vakavasti elämän eri osa-alueisiin. Yleensä ongelma syntyy vähitellen. Pelaaminen voi alkaa satunnaisena ajanvietteenä, mutta jos sen hallinta katoaa, tilanne voi muuttua vaikeaksi.

Rahapelaamisen haittavaikutukset näkyvät usein taloudellisina vaikeuksina, vaikeutena ihmissuhteissa, opinnoissa tai työelämässä sekä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin heikkenemisenä. Rahapelaamiseen käytetyt summat vaihtelevat, ja muutoinkin pelaajat ovat erilaisia keskenään. Joskus pelaamisen taustalla on mielenterveys- ja päihdeongelmia.

Ei hoidettava potilas, vaan muutoksen aktiivinen tekijä

”Usein pelaajan havahtuminen omaan tilanteeseen tulee siinä vaiheessa, kun haittoja on niin sanotusti tarpeeksi”, toteaa kohtaamis- ja läheistyön asiantuntija Markus Sjöholm Sosped-säätiön Pelirajaton-toiminnasta ja jatkaa: ”Peliriippuvuus tarkoittaa sitä, että pelaamisesta todellakin aiheutuu merkittäviä haittoja, eikä toimintaa silti halua tai pysty lopettamaan, vaan se ennemminkin lisääntyy tai pysyy yllä.”

”Peliriippuvuus löytyy sairausluokituksista ja Käypä hoito -suosituskin on laadittu. Siinä suositetaan kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Sairaaksi ja potilaaksi ei kannata liikaa identifioi­tua, sillä toimivaa lääkettä tai yksittäistä toimenpidettä ei tämän ongelman hoitoon ole. Elämänmuutos vaatii omaa aktiivista tekemistä”, Markus sanoo ja jatkaa: ”Pysyvää ajattelun ja toiminnan muutosta on kuitenkin hyvin vaikeaa saada yksin aikaan. Ja turha sitä on kovin pitkään yrittääkään, vaan kannattaa hakeutua pian vertaistuen pariin. Se on tämän ongelman hoidossa kokemuksemme mukaan useimmille erittäin vaikuttavaa. Tavoitteet kirkastuvat, häpeä vähenee sekä keinot, toiveikkuus ja pystyvyys lisääntyvät.”

”Tarvitaan siis selkeä päätös elämänmuutoksesta, jossa haaveileminen hallitusta pelaamisesta täytyy, ikävä kyllä, lopettaa”, Markus toteaa. ”Lisäksi peliriippuvuudessa on tämä erityispiirre, että pelaamalla voi yrittää hankkia vaikkapa puuttuvat vuokrarahat kasaan. Voi siis ajatella, että otan vielä yhden ison voiton ja sitten lopetan. Kuitenkin todellisuudessa kuoppa vain syvenee ja panokset kovenevat.”

Tarvitaan havahtuminen omaan tilanteeseen

”Pelaajat ovat piilottelun mestareita. Lisäksi pelaajat usein uskottelevat itselleen, että tilanne on hallinnassa,” Markus kertoo. ”Läheinen puolestaan saa tietää asiasta usein vasta, kun tilanne on jo melko kärjistynyt, vaikka on voinut jo pidempään epäillä, ettei kaikki ole kunnossa. Pelaaja lopulta paljastaa asian tai asia tulee ilmi esimerkiksi perintäkirjeiden avulla.”

”Pelaajat hakeutuvat avun pariin tap­pion hetkellä ja vasta silloin, kun haitat ovat heillekin jo näkyvissä: velkaa on jo reilummin, mieliala on ahdistunut ja läheisten kanssa on sukset ristissä. Tyypillisesti on yritetty pelaamisen vähentämistä ja sen jälkeen kokonaan lopettamista useampia kertoja ensin itsenäisesti. Apuun hakeutumista pitkittää se, jos joku läheisistä hoitaa pelaajan raha-asiat kerralla kuntoon.  Kun pelaamisen seuraukset joutuu kokemaan ja kantamaan niistä vastuun, ihmisellä on mahdollisuus havahtua, tehdä päätös, aloittaa muutostyöskentely ja päästä ongelmasta eroon.”

”Myös pelaajan läheisen osa on vaikea. Vanhemmilla on tapa ja halu huolehtia jälkeläisistä, mutta nyt pitäisikin pystyä olemaan tiukka ja antaa pelaajan kärsiä seurauksista, tai muuten tärkeä havahtumisen hetki menetetään”, Markus toteaa ja rohkaisee läheisiä kannustamaan lopettamisessa ja samaan aikaan vastuuttamaan pelaajaa itseään.

Vertaiset ja kokemusasiantuntijat antavat toivoa

Omasta työstään Markus kertoo: ”Pelirajaton-toiminnan pääjuttu on laadukas vertaistuki ongelmapelaajille ja läheisille. Keskitymme rahapelaamisen pysyvään lopettamiseen, muutostyöhön ja minäpystyvyyden vahvistamiseen monin eri tavoin. Tarjolla on muun muassa voimavarakursseja, kahdenkeskistä tukihenkilötoimintaa, yksilö- ja ryhmächat-palveluita ja vertaispuhelinpalvelua.”
”Pelirajattoman vertaistukiryhmiä kokoontuu 20 paikkakunnalla, ja ryhmiä on myös verkossa. Verkkoryhmissä pyrimme tarjoamaan myös ’ekstravertaiskokemusta’, esimerkiksi pelaajien ryhmiä on tarjolla naisille tai yli 50-vuotiaille. Läheisten ryhmiä on kaikille avointen ryhmien lisäksi tarjolla myös vanhemmille ja puolisoille.”

”Vertaisryhmissä ohjaajalla, jolla on oma toipumiskokemus, on tärkeä rooli. Hän pitää huolen, että kullakin kokoontumiskerralla keskitytään yhteen aiheeseen ja mennään siinä syvällekin, joten ryhmäkokoontuminen ei ole mikään jäsentymätön möykky”, Markus kertoo ja jatkaa: ”Kokeneita vertaisohjaajia koulutamme kokemusasiantuntijoiksi. Hienoa, että tähän lehteen tulee mukaan myös kokemusasiantuntijan tarina. He tarjoavat esimerkin ja toivoa sekä pelaajille että läheisille, sillä he tietävät, miten rahapeliongelmasta toivutaan ja miten rahapelihaittoja voi alkaa korjata.”

Juho saattoi pelata palkkapäivänä koko palkan

Oman tarinan kertominen on auttanut toipumaan

Peleihin tutustuin oikeastaan jo alakoulussa. Harrastin silloin futista ja pelimatkoilla pelattiin kolikkopelejä huoltoasemilla. Ammattikouluaikaan, kun pääsin kesätöihin, pelaaminen ei enää ollut viihdettä, eikä rahaa jäänyt säästöön, vaikka asuin vielä vanhempieni luona.

Halusin talouden kuntoon, peliongelmaa minulla ei mielestäni ollut
Ensimmäinen merkki peliriippuvuudesta oli, kun pelasin koko palkan palkkapäivänä. Ja se toistui kuukaudesta toiseen. Itse kuitenkin mielsin tilanteeni rahaongelmaksi, jota yritin nimenomaan korjata pelaamalla – mutta oikeastihan se vain pahensi asiaa. Puolisolle en halunnut asiasta kertoa, mutta koska laskut piti maksaa, kuvioon tulivat pikavipit.

Minulla oli sitkeässä ajatus siitä, että talous tässä kuntoon pitää saada. Peliongelmaahan minulla ei edellenkään mielestäni ollut. Siksi yritin hakea Takuusäätiöstä takausta, että saisin yhdistettyä velat. Siihen olikin pitkä jono, ja kun viimein asia olisi edennyt, en pitänyt sitä enää ajankohtaisena. Pelaaminen jatkui.

Viimein tuli halu saada apua

Vajaa 10 vuotta sitten läheiseni sairastui vähän pahemmin ja tulin itsekin siinä miettineeksi elämääni. Olin sitten ensimmäistä kertaa valmis hakemaan vertaistukea. Hain ryhmään, joka ei toteutunutkaan paikkakunnallani. Puolen vuoden päästä sain viestin, että ryhmä alkaa. Olo oli stressitön mukavan joulun jälkeen, vaikka velkaa olikin rutkasti, ja tuntui, että asiat­han ovat hyvin. Miksi siis lähtisin ryhmään? Pelasin sen jälkeen vielä kolme vuotta.
Loppuvuodesta 2019 otin isoja lainoja, joita yritin yhdistellä pienempiin lainoihin. Tuli ero parisuhteesta, ja hain siihen keskusteluapua. Aloin olla loppu kaikkeen, eikä pelaaminen ollut loppunut. Lähdin hakemaan psykoterapiaan ja sain masennusdiagnoosin ja lääkityksen.

Ulosotto ja puhuminen auttoivat

Ulosotosta ajattelin, että on elämä pilalla, jos siihen joutuu. Kun sitten rupesin selvittelemään tilannettani velkaneuvojan kanssa, ymmärsin, ettei ulosotto olekaan niin paha. Vuodenvaihteessa 2019–2020 tein päätöksen, että päästän velat ulosottoon ja hoidan ne sitä kautta. Silloin minulla ensimmäistä kertaa jäi rahaa elämiseen, ruokaan ja vuokraan.

Päätös ulosotosta oli helpottava, vaikka tiesin, etten saa velkoja heti hoidettua. Sen jälkeen ei ole tehnyt mieli pelata. Vuoden 2019 viimeinen päivä oli viimeinen kerta, kun olen pelannut.

Vuonna 2022 pääsin mukaan THL:n hankkeeseen, jossa velkaneuvonta ja sairaanhoitopiiri tekivät yhteistyötä. Kävin 12–13 kertaa juttelemassa peliongelmasta, ja ensimmäistä kertaa sain apua nimenomaan peliongelmaan.
Samaan aikaan menin mukaan myös Pelirajattoman toimintaan ja pääsin siellä vertaisohjaajakoulutukseen. Se on ollut minulle tapa käsitellä myös omaa ongelmaani. Peliriippuvuus ja siitä toipuminen on ollut minulle niin iso asia, että siitä pitää pystyä puhumaan. Minulle se tulee myös muiden auttamisen kautta.

Olen päässyt pelaamisesta irti

Ajattelen, että minun kohdallani toipuminen alkoi jo ennen kuin kykenin lopettamaan pelaamisen. Minulla oli halu lopettaa, mutten kyennyt siihen. Pidin veloista Exceliä ja yritin parantaa tilannettani. Saatoin olla kolmekin kuukautta pelaamatta. Mutta hetken aikaa kun on mennyt hyvin, sitä valehtelee, että kyllä minä nyt pikkuisen voin pelata, eihän tässä mitään ongelmaa ole. Kesti kauan, ennen kuin uskoin, etten voi pelata edes vähän.

Toipumisessa epävarmuutta kesti pitkään. Sitten jossain vaiheessa, kun tilille tuli rahaa hiukan enemmän, enkä ajatellutkaan, että kyllä tässä vähän voi pelata, se vahvisti uskoa toipumiseen. Ja kun ihmissuhteissa tuli pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, eikä käynyt mielessäkään, että ryhdyn pelaamaan – mitä ennen olisin tehnyt – tajusin, että olen päässyt pelaamisesta irti.

Avoimuus sopii minulle

Vertaistuella ja oman tarinan jakamisella on ollut minulle iso merkitys. Avoin puhuminen asiasta on myös itseni hoitamista sen lisäksi, että se auttaa muita. Teen somessa aloituksia aiheesta ja on mukavaa, kun ihmiset kommentoivat siellä avoimestikin. Ja se, että läheiset pääsevät kysymään, mitä siellä pelaajan päässä liikkuu, on minusta tosi tärkeää.

Viestini ihmiselle, joka epäilee, että hänellä itsellään tai läheisellään saattaa olla peliriippuvuus, on lyhyt ja ytimekäs: Älä jää yksin! Puhu ystävälle, puolisolle, vanhemmalle tai hae ammattiapua. Vaihtoehtoja on. Kun itse on huonossa jamassa, katse on kapea eikä itse näe vaihtoehtoja, mutta niitä on.

Teksti: Kirsi Mäki
Kuvat: Markus Sjöholm ja Juho Lehtinen