Vertaistuki pelasti Arskan, kun kilpaurheilu oli vaihtunut juomiseen

Arskalla on valtava halu auttaa muita

Olin nuorena kova – ja kaiketi jossain määrin lahjakaskin – urheilemaan. Pelasin jääpalloa, jalkapalloa ja jääkiekkoa. Painissa saavutin aikanaan kymmenkunta Suomen mestaruutta junioreissa. Osallistuin myös nuorten MM- ja EM-kisoihin. Urheilussa oli kyse itsekurista ja nyt jälkeen päin ymmärrän, että urheilu piti minut nuorena kaidalla tiellä.

Tosin kyllähän alkoholikokeilut nuorta miestä houkuttivat. 18-vuotiaana oli jo viikonloppujuopottelua, mutta maajoukkueurheilu suojasi minua pahemmalta. Elämä oli treenaamista ja kisaamista.

Kuitenkin jo alle kolmikymppisenä alkoholi tuli elämään – ja tulikin kunnolla.

Kurinalainen urheilu vaihtui juomiseen

Kilpaurheilu kun jäi pois, niin vähän kuin vastapainoksi kovalle kurinalaisuudelle alkoi kova juominen. Ilmeisesti kuvittelin, että olin jäänyt jostain jälkeen ja piti kiriä kiinni. Juomalla!

Fysiikka minulla kesti hirveitä määriä alkoholia. Alkoi vuosia kestänyt sairastaminen, sillä sairaushan alkoholismi on. Monta kertaa toki selvin päin ollessani mietin omaa elämäntilannetta ja pysyin jonkun aikaa raittiina, mutta sitten juominen taas alkoi.

Sitten tuli työpaikasta lopputili – juopottelun takia, totta kai – ja jäin tyhjän päälle. Alkoi kuukausien ja jopa vuosien juopottelu.

Leikkiä kuolemankin kanssa

Psykiatrit, katkot, tarkkailuosastot ja vankilat tulivat tutuiksi. Oli rikoksia, pahoinpitelyjä ja ratteja. Vankila-aika oli päihteetöntä, ja vankilassa istuin lyhyehköjä aikoja mutta useampaan kertaan. Ja sitten, kun join, join pitkiä kausia. Kovan pohjakunnon ansiosta selvisin juomisesta jotenkuten, mutta en aina.
Eräällä kertaa nimittäin yritin olla selvin päin antabuksen avulla, mutta vielä saman päivän nimissä otin viinaa. Sydänhän siinä pysähtyi ja kävin kuoleman portilla, mutta ei juominen siihen loppunut, vaan jatkoin leikkiä kuoleman kanssa. Ja oli vain ajan kysymys, milloin tulee se viimeinen niitti. Ikään kuin uhittelin vastapainoksi urheilun kovalle kurille, niin minä siitä nyt ajattelen.

Vertaistuki – elämäni paras asia

Sitten eräs kaveri, joka oli katsellut minun elämää, tuli hakemaan minut mukaansa käymään AA:ssa. Se oli elämäni paras asia, kun löysin vertaistuen äärelle. Vertaistuen ansioista olen saanut nyt elää 12 vuotta raittiina.

Minulle vertaistuki on tärkeää ja itselläni on ihan valtava auttamisen halu. Kun näen toipujan, mietin, että se voisin olla minä ja näenkin itseni siinä. Pääsen sillä tunnelmaan mukaan ja kaikilla minulla käytettävissä olevilla keinoilla yritän saada ihmisen pois päihde-elämästä.

En oikeastaan löydä sanoja sille, mitä vertaistuen avulla selviäminen ja selviytyminen minulle merkitsee, ja mitä toisten auttaminen minulle merkitsee.

A-killassa toiminta on taikasana

Oulun A-Killassa olen ohjaajana asuntolassa ja A-kilta on minulle tosi tärkeä. Töihin ei ole koskaan huono fiilis tulla. Ja vesielementti tuossa vieressä, Oulujoki – se rauhoittaa

Ja A-killassa nimenomaan toiminta on se taikasana. Olen toimelias ja mielessä pyörii ideoita myös A-killan toiminnan kehittämiseksi. Minulla on paljon kontakteja ja rohkeutta kysyä.

Menneisyys vahvuudeksi

Nyt kun kotona teen omia askareitani, joskus tulee melkein itku, kun ajattelen, mitä raitis elämä on omalle kohdalle antanut. On perhe, sisarukset, muut sukulaiset, iso ystäväpiiri ja vanhemmat, joiden omaishoitajana toimin. Ja että oma lapsi ei ole koskaan nähnyt minua humalassa.

Vanhempien kohdalla joskus mietin, mitä ne on nähneet, miten olen heitä satuttanut ja mikä huoli heillä on ollut. Välit eivät koskaan olleet poikki, mutta kireät ne toki olivat. Tänä päivänä kuitenkin saan nähdä vanhemmissa sen ilon, kun he tietävät, missä poika liikkuu ja että käyn heitä auttamassa.

Totta kai sitä miettii, että mitä kaikkea on tullut tehtyä. Psykiatrin kanssa olen käynyt keskusteluja, että niitten ikävienkin asioitten kanssa pitää pystyä elämään ja jotenkin olen onnistunut kääntämään niitä myös vahvuudeksi, toisin sanoen haluksi auttaa muita samassa tilanteessa olevia.

Huolehdittava myös omasta jaksamisesta

Totta kai samaan aikaan, kun auttaa muita, on myös osattava pitää huolta itsestä. Osaan mielestäni rajata, etten polta itseäni loppuun. Ymmärrän, että tämä on loppuelämän sairaus, enkä omalla kohdalla näe riskiä, että ratkean juomaan. Mutta jos en koko ajan itseäni hoida, niin takaan, että osaan minä edelleen ryypätäkin.

Omalla kohdallani voin sanoa, että vertaistukiryhmät ovat halpa henkivakuutus.

Teksti ja kuvat: Kirsi Mäki

Juttu on alun perin julkaistu Vesiposti-lehden numerossa 4/2024.