Ei olis kaksi vuotta sitten uskonut, että tässä pisteessä oon nyt
“Kaksi vuotta sitten olin nainen, joka istui vapisevana hiljaa, eikä uskaltanut sanoa mitään”, kertoo jyväskyläläinen Tuija ja jatkaa: ” Menin paniikin kourissa A-kiltaan, vapisin ja tärisin. Ja nyt olen jättänyt paniikkilääkkeetkin syömättä, eikä ole tullut kohtausta kuukausiin. Se kyllä kuvaa tätä mun A-kiltapolkua hyvin.”
Mutta mennäänpä sinne toipumispolun alkupäähän.
Kaljaa kotona paniikin kourissa – mutta sitten riitti yksi päätös
”Olin kotona kaljanjuoja. Otin pari kaljaa saunapäivänä ja lenkkisaunapäivänä ja sitten jo siivouspäivänäkin. Tätä kesti vuosia. Sitten rupesin juomaan joka toinen päivä, riippumatta viikonpäivästä”, Tuija muistelee. ”En huomannut itse, että join niin paljon. Join aina kotona. Enhän voinut paniikin kourissa lähteä mihinkään. Kun join, ei tullut paniikkia, paitsi krapulassa. Sitten sitä rupesi siirtämään krapulaa juomalla lisää, ettei tule paniikkia”, Tuija kertoo.
Käännekohta Tuijalle oli se, kun päihdehoitajan vastaanotolla oma puoliso kertoi huomanneensa, että Tuija on kahdenkymmenen päivän aikana juonut viitenätoista päivänä. Tuijalla itsellään tämä oli jäänyt huomaamatta. Samalla kertaa päihdehoitaja sitten teki lastensuojeluilmoituksen. ”Vaihtoehtoina oli minun lähteä katkolle tai poika sijoitetaan”, Tuija kertoo hetkestä, joka muutti elämän. ”Tein päätöksen, että lasta ei viedä. Lähdin katkolle ja siihen loppui juominen.”
”Olen ääripäitten ihminen, mustavalkoinen. Ja olin tosi huonossa kunnossa, olin juonut niin hirveästi. Voin henkisesti ja fyysisesti tosi huonosti. Mutta lopettaminen oli naks-juttu. Nyt se pitää tehdä. En edes miettinyt muuta vaihtoehtoa. Toki ensimmäinen ajatus oli, että mitäs vittua. Mutta oli helppo päättää, kumpi on tärkeämpi: minä jatkan juomista vai poika”, Tuija muistelee.
Työtä sitten kuitenkin oman itsen takia
Päätös oli Tuijalle helppo tehdä, mutta toki käytännössä päihteettömyys vaati työtä. Tuija kertoo: ”Sitten rupesin kunnolla työstämään asiaa. Ymmärsin, että jos minä voin hyvin, niin muutkin voi hyvin. Eli tein töitä raittiuden eteen ihan itseni takia.”
Tuija oli edelleen aina kotona ja paniikkikohtauksia oli paljon ja ne olivat voimakkaita. Paniikkihäiriö hallitsi elämää. ”Jostain sitten tuli, että nyt pitää tehdä jotain. Menin A-kiltaan ja tapasin Satun. Satu on niin taitava näissä asioissa. Satu minuun on saanut luotua uskoa itseen. Ja on muitakin, joiden kanssa olen päässyt hyviin keskusteluihin”, Tuija kiittää A-kiltaväkeä. – Nyt takana on kuusi raitista vuotta.
On takaisinannon paikka
”Olen A-killassa monenlaisissa ryhmissä, ja ennen kaikkea menen A-kiltaan, ettei tarvitse esittää mitään. Ei ole vaatimuksia vaan saa olla oma itsensä”, Tuija kertoo ja jatkaa: ”On niin upeaa, että meillä on täällä Jyväskylän A-killassa talo täynnä elämää.”
”Ja tänä keväänä olen aloittanut henkilökohtaisena avustajana vammaispalvelun puolella. Tuli mieleen, että olis kiva auttaa ihmisiä, kun on kokenut itse sen, miten on saanut avun silloin paskana hetkenä. Nyt, kun on voimia, on takaisinannon paikka. Nyt annan jotain muille. Ei tätä olisi joskus aikanaan uskonut todeksi”, Tuija kertoo, ja elämänilo ja hyvä olo näkyvät onnellisen naisen kasvoilta.
Teksti: Kirsi Mäki
Kuvat: Satu Lahtinen
