”Narkomaanojen paratiisi”?
Eräänä päivänä Jyväskylän A-killan postilaatikkoon oli ilmestynyt käsin kirjoitettu lappu: “Killasta on muutamassa vuodessa tullu narkomaanojen paratiisi.”
– Ja tämä oli kovin paheksuttava asiaintila kirjoittajan mielestä.
Niin. Siinä se viesti todellakin oli, sinisellä musteella ruutupaperille kirjoitettuna, kuin totuus, joka piti tuoda julki.
Katse ohjautui väkisinkin tuijottamaan sanaa narkomaano, jossa toki oli ilmiselvä kirjoitusvirhe, mutta jokin siinä pysäytti. Se ei ollut vain kuvaus päihteiden käytöstä – se oli leima, joka pyyhkii ihmisen kaiken muun olemuksen taustalle.
Sana, joka sulkee oven
Narkomaani on termi, jota harva käyttää neutraalisti. Se on sana, johon on ladattu pelkoa, halveksuntaa ja epäluuloa. Se tekee ihmisestä yhden asian – huumeiden käyttäjän – ja jättää huomiotta hänen menneisyytensä, tulevaisuutensa, kykynsä muuttua.
Sana ikään kuin sulkee oven ennen kuin keskustelu on edes alkanut.
Stigma ei ole vain sana – se on este
Huumeita käyttävät ihmiset kantavat valtavaa stigmaa. Heitä pidetään vaarallisina, arvaamattomina, yhteisön ulkopuolisina. Tämä leima ei katoa edes silloin, kun käyttö on loppunut. Päihteettömyyden alkuvaiheessa stigma voi olla kaikkein raskainta – silloin kun ihminen juuri yrittää löytää jalansijaa ja tarvitsee eniten tukea.
Stigma ei ole harmiton. Se voi estää ihmisiä hakeutumasta palveluihin, liittymästä yhteisöihin ja löytämästä vertaistukea. Se voi saada heidät uskomaan, että he eivät ole tervetulleita minnekään.
Mikä on paratiisi?
Kun lappuun kirjoitettiin narkomaanojen paratiisi, kirjoittaja tuskin tarkoitti sitä kohteliaisuutena. Mutta se pysäytti ajattelemaan. – Entä jos hän on oikeassa, mutta aivan eri tavalla?
Entä jos paratiisi on juuri se paikka, jossa ihmistä ei määritellä hänen menneisyytensä kautta? Paikka, jossa jokainen saa mahdollisuuden rakentaa elämäänsä uudelleen – riippumatta siitä, onko käyttänyt alkoholia, amfetamiinia, lääkkeitä tai mitään muuta.
Yhteisö vastaan yksinäisyys
A-killat ovat yhteisöjä, joihin jokainen päihteettömyyttä tavoitteleva on tervetullut. Huumeita käyttäneiden ihmisten vastaanottaminen ei tee yhteisöstä turvatonta – se tekee siitä inhimillisen.
Jos me emme ota vastaan, kuka ottaa? Jos me suljemme oven, kuka avaa sen?
Lopuksi
Ehkä meidän pitäisi olla ylpeitä, jos joku näkee A-killan “narkomaanojen paratiisina”. Sillä silloin olemme onnistuneet siinä, mitä varten olemme olemassa: tarjoamaan paikan, jossa jokainen voi löytää toivon, tuen ja uuden alun.
Ja siinä paratiisissa jokainen on ennen kaikkea ihminen – ei leima.
Kirjoittajat:
Satu Lahtinen, toiminnanjohtaja, Jyväskylän A-kilta ry ja
hallituksen puheenjohtaja, A-Kiltojen Liitto ry
Kirsi Mäki
viestinnän asiantuntija, A-Kiltojen Liitto ry
