Yhteisön voima surun hetkellä: Yhdessä jaetut tunteet lähentävät

Meillä kaikilla on tarve kuulua johonkin yhteisöön. Se voi olla perhe, ystäväpiiri, vertaisryhmä tai harrastusporukka. On tärkeää saada olla sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka puhuvat samaa tunnekieltä itsensä kanssa.

Joistain yhteisöistä voi tulla todella tärkeä osa elämää, kun jaamme siellä meille merkityksellisiä tai henkilökohtaisia asioita. Yhdessä jakaminen ja toisten tukeminen lähentää ihmissuhdetta ja tekee yhteisöstä tiiviin.

Elämän haavoittuvuus voi osua myös näihin yhteisöihin. Joskus tulee se päivä, jolloin yhteisön jäsen kuolee. Mitä silloin yhteisössä tapahtuu? Onko minulla oikeus tämän yhteisön jäsenenä surra? Voinko sanoa, että minulla jäi valtavan suuri ikävä kuollutta yhteisön jäsentä?

Läheisen ihmisen menetys satuttaa

Yhteisön jäsenet tulevat usein hyvin läheisiksi toisilleen. Näin käy erityisesti silloin, kun samat henkilöt ovat pitkään toimineet yhdessä tai heitä yhdistää jokin herkkä aihe. Tällöin yhteisön jäsenistä voi tulla läheisiä ystäviä. Ja läheisen ihmisen menetys satuttaa.

Joskus ihmiset puhuvat yhteisöstä kuin se olisi toinen perhe, ja joillekin se voi olla jopa ainoa perhe. Silloin menetys satuttaa aivan yhtä paljon kuin menettäisi esimerkiksi siskon tai veljen.

Jokainen suree omalla tavallaan

Jokainen ihminen suree omalla tavallaan. Joku tarvitsee aikaa ajatella, toinen haluaa jakaa muistoja menneiltä vuosilta. Joskus metsätöihin meno tai leipominen auttavat jäsentämään ajatuksia surusta ja menetyksestä. Tämä saattaa aiheuttaa myös haasteen, kun eri tavalla surua käsittelevät ihmiset kokoontuvat yhteen menetyksen jälkeen.

Kaikki yhteisössä eivät myöskään ole samaan aikaan valmiita puhumaan surusta ja menetyksestä. Silloin voi olla vaikea määritellä sitä, miten kuolemasta ja surusta puhutaan. Pitäisi ottaa huomioon jokaisen tilanne yksilönä, mutta muistaa että joskus vaikeastakin aiheesta pitää voida puhua, tai ainakin kuunnella.

Surun jakaminen voi helpottaa

Tässä onkin hyvä mahdollisuus yhteisölliseen suremiseen. Mitä tapahtuisi, jos annettaisiin jokaiselle mahdollisuus käsitellä surua omalla tavallaan mutta silti yhdessä?

Avattaisiin menetystä ja surua yhdessä, mutta ei vaadita toisia käsittelemään niiden kokemusta samalla tavalla kuin mikä on itselle luontaista. Annetaan sen henkilön puhua, joka tarvitsee puhetta. Annetaan toisen kuunnella hiljaa ja kolmannen keittää meille kahvit. Mutta annetaan surulle aika ja mahdollisuus hoitaa menetyksen jälkeistä aikaa.

Jakaminen onkin yksi merkittävimpiä keinoja surussa selviytymiseen. Surusta ei tarvitse selvitä, se voi seurata pitkiäkin aikoja mukana, koko elämänkin ajan, mutta surussa saa ja siinä voi selviytyä. Surun kanssa voi myös olla helpompaa elää, jos sen saa jakaa jonkun toisen kanssa.

Vaikenemisen sijaan sano rohkeasti, miltä tuntuu

Ihmiset usein ajattelevat, että kukaan muu ei tunne tai ajattele niin kuin he itse. Silloin helposti vaietaan, eikä jaeta asioita toisten kanssa. Todellisuus kuitenkin useimmiten on se, että moni meistä ajattelee ja tuntee hyvin samalla tavalla, ja esimerkiksi menetyksen jälkeen kaipaa tukea ja apua.

”Sano rohkeasti miltä tuntuu, vaikka ajattelet ettei kukaan voi tuntea samalla tavalla. Saatat yllättyä, miten moni on kanssasi samaa mieltä.” Näin sanoi yksi minun yhteisössäni pitkään toiminut henkilö, ja tämä on tullut todeksi monta kertaa elämäni aikana.

Yhdessä koetut asiat yhteisön voima

Yhteisön voima tulee yhdessä koetuista asioista. Se on jakamista ja läsnä olemista elämän erilaisissa hetkissä. Yhteisön voima tulee myös siitä, että saamme ja voimme kohdata vaikeita asioita yhdessä.  Jokaiselle on tilaa käsitellä tunteitaan omalla tavallaan, mutta yhdessä voimme luoda turvallisen tilan, jossa kukaan ei jää yksin.

Lopulta, vaikka menetys tuntuu kipeältä, yhteisö antaa meille voimaa löytää toivon – ja jatkaa eteenpäin.

Kirjoittaja: Sanna Kalajanniska, toiminnanjohtaja
Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry