Slide

Yhdessä umpihangessa

14.03.2023 Vesiposti

”Haluan kaikella tällä sanoa, että unelmat kyllä toteutuvat,
kun niille vain antaa tilaa. Selvästi parempi!” – Minna

 

Saavuin Tampereelle Helsingistä aamujunalla matkalla Umpihankifutiksen MM-kisoihin 3.–5.2.2023 Hyrynsalmelle, Ukkohallaan. Ilahduin, kun Toni oli tila-autolla asemalla vastassa hymyssä suin. Jälleennäkemisen riemu on kyllä aina mukana kiltalaisten kohtaamisissa – ystävyys ja yhteiset jutut yhdistävät kaikessa elämän varrella. Se on valtavan arvokasta ihmiseltä ihmiselle hyvinvointia tuovaa ja haitoilta ehkäisevää vertaistoimintaa.

Ihastuin heti eka reissulla FC A-killan toimintaan, jossa saa kokea kuuluvansa porukkaan – aivan jokaisesta löytyy jokin vahvuus, jota joukkueessa tarvitaan. Mikäli vähänkin kiinnostuit tai haluat aikaisempaa harrastusta aktivoida, niin mukaan vaan! ”Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.” – Aaro
Hellaakoski tiesi jo runoilla. Innostus on jo tuottavaa voimaa. FC A-kilta osallistuu vuosittain Sulkavan soutuun, Suopotkupallon ja Umpihankifutiksen MM-kisoihin.

Lähdettiin matkaan kohti Hyrynsalmea kimppakyydeillä Tampereelta ja Lappeenrannasta. Mukana joukkueessa oli pelaajia A-killoista Espoo, Hyvinkää, Imatra, Lappeenranta, Tampere, Orivesi ja Jämsä. Joukkueessa pelasivat Toni, Sami, Jari, Pasi O., Ville, Pasi, Tomppa, Mööbi, Emma ja Minna.

Joukkueen tavoitteet tulostaulukossa on asetettu sopivasti korkealle, mutta hyvällä fiiliksellä – ne tavoitteet on myös mahdollista saavuttaa. Pelaamme parempaa tulosta kuin aikaisempina vuosina tai tavoitteena on saada tehtyä maali! Näistä peleistä ja tilanteista syntyy niitä tarinoita ja muistoja, jotka muistetaan vielä pitkään. Luonto kyllä antaa siihen oman panoksensa. Pelikentät ja olosuhteet ovat välillä haastavia, niin tälläkin kertaa, kun pelasimme ensimmäisen pelin ”vesijuoksua” vesisohjossa polvia myöten, joka oli lumikerroksen alla. Se oli tasapuolinen tilanne kaikille joukkueille ja siitä selvittiin onneksi ilman paleltumisia – olihan pakkasta ihan kivasti n. +/- 10 astetta.

Kaikki tehdään yhdessä – me meille! Mökkimajoituksessa aamiaiset ja ateriat tehdään yhdessä, ostokset suunnitellaan matkalla yhdessä, kaupassa käydään yhdessä. Ostosreissu Kajaanin Prismassa oli täyttä tohinaa, mutta budjetti ylitettiin vain muutamalla eurolla, mikä oli huippusaavutus!

Pelimatkoilla matkan tekeminen, uusiin kohteisiin tutustuminen, kiltavierailut matkalla sekä majoittuminen avartaa ja tuo mukanaan monipuolisesti myös kulttuurisen kosketuksen kotimaan kohteisiin. Matkailukeskus Ukkohalla Hyrynsalmella on puhtaan ja upean luonnon keskellä. Reissut ovat
budjettimatkoja, joten osallistuminen matalalla kynnyksellä toteutuu.

A-kiltatoimintaan tullessani en tiennyt, että on mahdollisuus päästä toteuttamaa näinkin upeaa joukkueurheilua monipuolisesti, missä on luontoelementit ja kosketus luontoon kaikessa niin suolla, umpihangessa kuin vesillä. Se on vastaus minunkin haaveisiini – aito luontoyhteys ja liikkuminen luonnossa. Olemme tulevina vuosina sekasarjassa eli joukkueessa on mukana sekä naiset että miehet.

Joukkueeseen mahtuu mukaan! Heinäkuussa lähdetään Suopotkupallon MM-kisoihin 13.7. ja kisataan 14.–15.7.2023. Mikäli kiinnostuit, voit olla yhteydessä mukavaan joukkueenjohtajaan Toni Vanhalaan. Häneltä saat lisätietoa ja ilmoittautua matalalla kynnyksellä mukaan.

Toni Vanhala p. 046 580 1775, toni.vanhala@tampereena-kilta.fi

Teksti ja kuva: Minna Hämäläinen